A-STUDION LAHJA RIIKKA PURRALLE
Kouliintunut poliitikko tietää, missä hänen viestinnällinen kotipesänsä sijaitsee. Kotipesä voi olla poliittinen teema, kehys tai jopa yksittäinen sana. Kotipesästään poliitikko tunnistetaan, ja sieltä käsin hän puhuu kannattajilleen.
Kotipesä toimii myös turvasatamana, jossa poliitikko on emotionaalisesti kotonaan. Siellä sijaitsevat hänen tunneviestintänsä voimavarat. Jos hän ajautuu poliittisessa väittelyssä epävarmalle alueelle, hänen kannattaa yrittää kääntää keskustelu kotipesäänsä.
Mitä enemmän kotipesä saa tilaa mediassa, sen parempi poliitikon kannalta. Siksi hän voi olla enemmän kuin tyytyväinen, jos monien seuraama Ylen ajankohtaisohjelma kehystää keskustelun juuri hänen kotipesänsä teemalla.
Tästä journalistisesta lahjasta perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra pääsi nauttimaan A-studion suorassa lähetyksessä maanantaina 20.2.
*
Heti alkujuonnossa toimittaja Marja Sannikka taluttaa katsojan Purran kotipesään, siis maahanmuuttoon:
”Ylen julkaisema koulukone herättää närää. Kannustaako se koulushoppailuun tai peräti rasismiin, vai ei? Näistä kysymyksistä ja maahanmuuttajataustaisten lasten oppimistuloksista keskustelevat hetken kuluttua opetusministeri Li Andersson ja perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra.”
Purra viihtyy ilmeisen hyvin kotipesässään. Hän vaikuttaa vapautuneelta ja pääsee estoitta soveltamaan perussuomalaista viestinnän luuppia: yhteiskunnallinen ongelma --> maahanmuutto --> yhteiskunnallinen ongelma. Tätä luuppia Sannikka ei haasta vaan asettuu itsekin Purran pesään nostamalla maahanmuuttoa esiin koko ohjelman ajan.
Li Andersson seuraa pesänrakennusta happamin mielin ja etsii vimmatusti tietä omaan kotipesäänsä. Sen keskeinen teemahan on sosiaalisen, alueellisen ja taloudellisen eriarvoistumisen vastustaminen. Sen kautta Andersson myös puhuu koulujen eriytymisestä. Hän saa Sannikalta hyvin puheaikaa.
Koska Purran kotipesä kuitenkin raamittaa koko ohjelman, myös Andersson joutuu puhumaan maahanmuutosta.
*
Kun seuraa julkista debattia koulutuksen eriytymisestä, vaikuttaa siltä, että kaikki ongelmat paikantuvat juuri nyt s2-ihmisiin. He ovat maahanmuuttajien lapsia, jotka joutuvat opettelemaan suomen kielen pysyäkseen muiden mukana koulussa. Kova urakka, sanoisin. Ei mikään ihme, jos oppimistulokset jäävät jälkeen.
S2-ihmiset muodostavat myös linkin, jonka kautta koulutuskeskustelu on helppo kytkeä suoraan maahanmuuttoon. Tämän kytkennän takia he ja heidän koulunsa altistuvat vääjäämättä someraivolle ja öyhötykselle. Suomalainen rasismi etsii koko ajan uusia kanavia ja nyt se on saanut käyttönsä uuden koodin: s2.
Maahanmuutto on tietenkin yksi mahdollisuus kehystää keskustelu koulutuksen eriarvoisuudesta, koulujen eriytymisestä ja ”koulushoppailusta”. Journalistisesti paljon perustellumpia ja yhteiskunnallisesti merkittävämpiä kehystyksiä on toki tarjolla vaikka kuinka paljon.
Voitaisiin lähteä liikkeelle esimerkiksi vanhempien koulutustaustan vaikutuksesta, yhteiskunnan alueellisista eroista, luokkarakenteen muutoksesta, huoltajien sosioekonomisesta asemasta, koulujen työskentelyilmapiiristä tai jopa siitä, miten suomalaisissa kodeissa lasten oppimista tuetaan tai ei tueta.
Kysymys on journalistisesta valinnasta.
Kuva: Kuvakaappaus Ylen A-studiosta 20.2.