Erika, olet väärässä seurassa
- Janne Seppänen
- 20 hours ago
- 2 min read

On jokseenkin absurdia juhlia Erika Vikmania ja Euroviisuja tilanteessa, jossa Israel osallistuu kisaan ja samalla toimeenpanee kansanmurhaa lähenevää etnistä puhdistusta Gazassa.
Israelin ihmisoikeusrikkomukset muodostavat tämän(kin) vuoden Euroviisujen keskeisen poliittisen kehyksen, jota ei pääse pakoon. Myös reagoimattomuus on kannanotto.
Nähtävästi Israel aikoo ottaa Gazan kaistan haltuunsa ja tehdä väestön pakkosiirrot vastoin kaikkia kansainvälisen oikeuden periaatteita. Tai ehkä se ensin tappaa gazalaisia sopivan määrän nälkään, jotta siirrettävää olisi vähemmän
Euroopan yleisradiounionilla (EBU) ei ole ollut voimaa sulkea maata kisojen ulkopuolelle. Israelin hallituksessa ollaan puolestaan kyynisen tietoisia siitä, että osallistumisessa on musiikkia enemmän kysymys politiikasta eli Gazan kohtalon legitimoimisesta.
Jos Israel olisi suljettu ulkopuolelle, se olisi saanut selkeän kansainvälisen viestin: emme hyväksy toimintaanne. Mukaan pääseminen on taas yhtä selkeä voitto maan nykyjohdolle. EBU sulkee silmänsä ja normalisoi tahtomattaankin Gazan siviilien kärsimyksiä.
*
Moni suomalainen viisufani asemoituu sen verukkeen taakse, että Israelilla on oikeus puolustaa itseään. Jokainen kansainvälistä uutismediaa seurannut tietää, ettei Gazassa ole enää pitkään aikaan ollut kysymys itsepuolustuksesta vaan ”palestiinalaiskysymyksen” lopullisesta ratkaisusta. (Ja kyllä: Hamasin toimeenpanema joukkomurha on julma ja väärin.)
Suomen poliittisen johto on nähtävästi laskelmoinut, ettei Israelin toimintaan kannata puuttua, monestakaan syystä. Se voisi johtaa ongelmalliseen asetelmaan Yhdysvaltain kanssa, joka on käytännössä myöntänyt pääministeri Benjamin Netanjahulle vapaat kädet tuhota ja tappaa. Oman esteensä muodostaa se, että Suomi käy myös asekauppaa Israelin kanssa. Todennäköisesti hallituksen kristillisdemokraatit ja perussuomalaiset myös nousivat vastarintaan, ja seurauksena voisi olla hallituskriisi. Ja niin edelleen.
Kansalaisia ei kuitenkaan kukaan voi estää ottamasta kantaa ja myös boikotoimasta kaikin mahdollisin keinoin tämän vuoden kisoja. Sosiaalisessa mediassa voi saada aikaan kaikenlaista kiinnostavaa ja ehkäpä hyvinkin vaikuttavaa. Myös Yleen voi edelleen vedota asiassa. Pohjalla on 500:n musiikki- ja kulttuurialan ammattilaisen ja yli 10 000:nnen kansalaisen Ylelle jo jättämä vetoomus estää Israelin osallistuminen.
Sori vaan Erika, mutta olet väärässä seurassa.
Blogin vinjetin kuvat: Erika Vikmanin kuva on kaappaus Ylen Ich komme-videosta. Kuva Gazan tuhoista: tekijä WAFA (Q2915969), lisenssi Creative Commons Attribution-Share Alike 3.0 Unported. Kuvankäsittely JS.