Hekin ansaitsevat uuden mahdollisuuden
- Janne Seppänen
- Apr 13
- 2 min read

Monet mediat julkaisivat perjantaina (11.4.) uutisen: valtiontalouden tarkastusviraston ex-pääjohtaja Tytti Yli-Viikari on “saanut kesätöitä” oppaana museossa. Ehdolliseen vankeustuomioon muun muassa virka-aseman väärinkäytöstä aikoinaan tuomittu Yli-Viikari on hakenut aktiivisesti töitä viiden vuoden ajan erottamisestaan lähtien.
Kun katsoo MTV Uutisten Facebook-sivulla julkaistun uutisen kommenttikenttää, pilkan, ivan ja väheksynnän määrällä ei ole rajaa. Uutinen itsessään on asiallinen.
Journalistin ohjeiden mukaan uutismedioiden on seurattava myös sosiaalisen median sivujaan ja editoitava niitä tarpeen mukaan. Ihmisen pidäkkeetön pilkkaaminen ja nimittely vaikkapa rotaksi rikkoo niin lakia kuin journalistin ohjeita.
Vaikka kommenttien sekaan mahtuu asiallisiakin puheenvuoroja, suurin osa niistä osoittaa, ettei tuomittua armahdeta. Kenties nämä kansalaiset tuntevat jonkinlaista sadistista mielihyvää ja vahingoniloa saadessaan nuijia korkeasta asemasta tipahtanutta ihmistä.
Tilanne on tietenkin Yli-Viikarille kohtuuton. Hänen tuomionsa jatkuu loputtomiin uutismedioiden kommenttikentissä.
*
Herjaavissa kommenteissa heijastuu kuitenkin laajempi kulttuurinen problematiikka.
Ankarassa, stigmatisoivassa ja nurkkakuntaisessa maassa on hyvin vaikea aloittaa puhtaalta pöydältä. Millaista henkistä kanttia Yli-Viikarilta vaaditaankaan, kun hän uudessa työssään joutuu kohtaamaan myös ne kommentoijat, jotka tulevat katsomaan enemmän häntä kuin museon kokoelmia.
Esimerkiksi yhdysvaltalaisessa kulttuurissa uudelleen aloittamiseen työelämässä suhtaudutaan paljon positiivisemmin ja kannustavammin. (Ellei Donald Trump onnistu tuhoamaan sitäkin.)
Tottakai uudelleen aloittamiseen liittyy riskejä kaikkien osapuolten kannalta, mutta ne kuuluvat elämään, ja joka tapauksessa jokainen ansaitsee uuden tilaisuuden.
Yhdysvalloissa Fresh Start -ajattelun historialliset juuret ulottuvatkin syvälle. Sitä käytetään paljon niin mainonnassa, politiikassa kuin populaarikulttuurissa. Se myös kytkeytyy hieman arveluttavasti uusliberalismin perinteeseen.
Olennaista kuitenkin on se, että ajattelutapa tarjoaa mahtavan yhteiskunnallisen voimavaran, ja sen todella soisi yleistyvän Suomessa. Se kantaa mukanaan optimismia, kykyä kääntää epäonnistuminen voitoksi ja taitoa nähdä elämänkokemus voimavarana. Se katsoo tulevaisuuteen menneisyyden sijaan.
Annetaan siis MTV:n osaavalle ja sympaattiselle uutistoimituksellekin uusi mahdollisuus: varjelkaa arvokkuuttanne ja siivotkaa törky pysyvästi pois Facebook-sivultanne.
Vinjetin taustakuva: MTV Uutisten banneri Facebook-sivulta. Banneriin lisätty logo samalta sivulta. Kuvankäsittely: JS.
Edit 13.4., 19:05. Pieniä kielellisiä korjauksia asiasisältöä muuttamatta.