Perussuomalaiset ovat ottaneet tavakseen moittia mediaa säännöllisin väliajoin ajojahdista. Sensaatioita hakeva lööppimedia on kuitenkin yhdestä näkökulmasta katsottuna oikein oivallinen kumppani puolueelle. Kyse ei ole silloin siitä, mitä nuo mediat uutisoivat vaan siitä, miten ne sen tekevät. Populaari media ja populistinen politiikka ovat ilmaisutavoiltaan hämmentävän samanlaisia ja resonoivat keskenään. Tutkijat kutsuvat ilmiötä mediapopulismiksi.
Kumpikin rakastaa vastakkainasetteluja, suosii jyrkkiä ilmaisuja, vetoaa tunteisiin sekä henkilöi ja yksinkertaistaa asioita. Lööppimedia uutisoi mielellään poliitikkojen yksioikoisia, rasistisia, sovinistisia tai loukkaavia (some)möläytyksiä ja reaktioita niihin. Se toimii huomiotalouden ehdoilla. Mitä kärjekkäämpiä poliittisia ulostuloja ja konflikteja, sitä enemmän näkyvyyttä, klikkauksia – ja liikevaihtoa. Kyse on win-win-tilanteesta, jossa media nettoaa taloudellisen ja populistit poliittisen hyödyn. Asetelmasta ollaan hyvin selvillä niin mediakonsernien kulmahuoneissa kuin Yrjönkadun puoluetoimistolla.
Median populismi ja "ihmisläheinen" viihteellisyys voivat tietenkin hyödyttää kaikkia poliittisia toimijoita. Kukapa poliitikko ei olisi tyytyväinen saadessaan vetoavin otsikoin kertoa vaikkapa elämänsä kovimmista kokemuksista ja niistä selviytymisestä. Perussuomalaiset ovat kuitenkin täkäläisen oikeistopopulistisen politiikan avaintoimija. He myös osaavat röyhkeän huomiopelin parhaiten.
Jos media uutisoi puolueesta kriittisesti, otetaan käyttöön uhriutumisen moodi, mobilisoidaan some ja saadaan taas lisää huomiota. Tämä näkyi hyvin perussuomalaisten viime kesän puoluekokouksessa, kun puolueen rasismista uutisoitiin laajalti. Puheenjohtaja Riikka Purran tunteikkaan puheen siivittämänä puolueväki asemoitui näyttävästi median ajojahdin uhriksi. Loppupeleissä koko rasismijulkisuus auttoi puoluetta suoristamaan rivejään. Hallituksen syksyistä pelastusrengasta, "rasismitiedonantoa", ei muista enää kukaan.
Koska populismi vahvistuu yhteiskunnassa koko ajan, neutraalimpaan otteeseen pyrkivän journalismin keinot ovat vähissä. Sekin elää huomiotaloudessa ja -taloudesta ja joutuu menemään mukaan raflaaviin, nopeisiin uutissykleihin. Virheiden ja ylilyöntien riskit kasvavat. Klikkiotsikointi houkuttelee yhä enemmän.
Uutismedian ja populismin toisiaan ruokkivaa asetelmaa on analysoitu politiikan ja median tutkimuksessa ainakin koko kuluvan vuosituhannen ajan. Myös Suomessa on tehty vahvaa tutkimusta. Täkäläisessä isossa julkisuudessa asiasta ei kuitenkaan ole juuri keskusteltu, vaikka sen merkitys koko yhteiskunnan poliittisen ilmapiirin ja populismin vahvistumisen kannalta on ilmeinen.
Kuulinko jonkun sanovan Trump?
Hyvä johdanto aiheeseen on esimerkiksi apulaisprofessori Juha Herkmanin kirja Populismin aika (Vastapaino 2019), jossa mediapopulismia käsitellään omassa alaluvussaan. Blogini tulkinnat ovat omiani, eivät Herkmanin.
Vinjetin taustakuva on kollaasi uutisista eri medioissa.
Edit. 24.2.2024, 16:40. Pieniä kielellisiä korjauksia.