Kuuntelin työpaikan kahvihuonekeskustelua. Jo avioliiton satamaan purjehtineet naiset esittivät häihin valmistautuvalle neidolle kysymyksen: Aiotko ottaa miehesi sukunimen?
Kun en viitsinyt pilata tunnelmaa ja loukata silmin nähden onnellista morsianta, join kahvini hiljaisena loppuun ja painuin huoneeseeni purkamaan järkytykseni tähän blogiin.
Millä oikeudella naiset itsestään selvästi kuvittelevat, että he voivat tuosta vain OTTAA miehensä sukunimen. Ikään kuin tulevalla siipalla ei olisi lainkaan sananvaltaa siihen, kenen käyttöön nimensä luovuttaa. Miksi niin harvoin morsiankokelaat pyytävät mieheltä kauniisti, olisiko mahdollista päästä saman nimen alle? Ja miksi niin harvoin morsiamen ystävät virittävät sen olennaisen kysymyksen: Oletko varma, että sulhasesi todella haluaa antaa nimensä juuri sinun käyttöösi?
Miehet saavat syyttää epäterveestä tilanteesta vain itseään. He ovat antaneet asioiden kehittyä pisteeseen, jossa nimenryöstöstä on tullut kaikkien hiljaisesti hyväksymä käytäntö. (On toki myönnettävä, että rakkauden huumassa järki kyllä pimenee monien muidenkin asioiden kohdalla.) Jotkut hieman hauraammalla itsetunnolla varustetut miehet voivat myös tuntea mielihyvää siitä, että nainen haluaa siirtyä heidän sukunimensä alle. Tämän mielihyvän hinta on kuitenkin aivan, aivan liian korkea.
Itse en menisi koskaan naimisiin naisen kanssa, joka kinuaa nimeäni. Minusta sellainen ihminen on jotenkin lähtökohtaisesti epäilyttävä. Vielä vähemmän haluaisin luovuttaa nimeni osaksi jonkinlaista koomista sukunimiyhdistelmää tai ottaa puolisoni sukunimen.
Jos puolisoehdokkaani jotain tällaista ehdottaisi, jäisin vakavasti miettimään liittomme onnistumisen edellytyksiä. Tunnenko häntä lainkaan? Voisin ehkä tajuta hänen pyrkimyksiään, jos sukunimeni olisi von Hertzen. Mutta millainen ihminen haluaa vaihtaa nimensä Lahtiseksi, Virtaseksi – tai Seppäseksi?
Jäisin myös miettimään sitä, millaista historiallista perintöä miehen sukunimen ”ottaminen” kantaa? Tietäisikö puolisoehdokkaani millaisia sukupuolittuneita vallan mekanismeja miehen nimeen, huoneeseen ja sukuun liittyminen tuo mukanaan? Ymmärtääkö hän edes alkeita yhteiskunnallisesta sukupuolesta?
Rakkaat ihmiset. Yhtykää omilla nimillänne. Pitkää niistä kiinni. Lisätkää lapsenne ristiäisiin tai nimenantojuhlaan vähän rock’n’rollia ja pieni tasa-arvon manifesti.
Arpokaa hänelle sukunimi.
Valitan blogin heteronormatiivista viritystä. Se johtuu yksinomaan todellisuudesta.
Kuva: Le Fontié. Creative Commons Attribution-Share Alike 4.0 International license.