top of page
Search

Orpoa, valheita ja muunneltua totuutta



Tämä blogi ei käytä esimerkkinään pääministeri Petteri Orpoa siksi, että hän olisi muita parempi tai patologisempi valehtelija. Pääministeri olkoon esimerkkinä, koska hän on tällä hetkellä maamme vaikutusvaltaisin valehtelija. Päinvastoin kuin meidän tavisten valheet, hänen valheensa vaikuttavat koko yhteiskuntaan.


Tuorein esimerkki on viimeviikkoinen (1.2.) kommentti: ”Korostan sitä, että nämä esitykset, jotka äsken kävin läpi, eivät aiheuta vahinkoa tai heikennä tavallisen palkansaajan elämää. Näissä uudistetaan työmarkkinoiden rakenteita.”


Kyse on hallituksen ajamista työelämämuutoksista, jotka kaiken evidenssin mukaan kyllä heikentävät ”tavallisen palkansaajan” asemaa. Orpo korjaili myöhemmin sanojaan, mutta paikkailut jäivät varsinaisen lausunnon varjoon. Vasemmiston Li Anderssonin syytös valehtelusta kyllä päätyi otsikoihin.


Viime kesänä pääministeri hoki hokemasta päästyään hallituksen ”nollatoleranssia rasismille” tilanteessa, jossa jokainen ajattelukykyinen näki, että kyseessä oli sitkeä valehtelu hallituksen pelastamiseksi. Ekonomisti Heikki Pursiainen on seikkaperäisesti selostanut tätä valheiden kimaraa ajatuspaja Liberan sivuilla julkaistussa tekstissään.

 

*

 

Jotain poliittisen etiikan joustavuudesta kertoo valehtelun kaksoisstandardi. Ministeri joutuu lähtemään tehtävästään, jos hän valehtelee eduskunnalle. Sen sijaan kansalaisille hän voi valehdella ummet ja lammet – usein vailla seuraamuksia. Orpo ei ole saanut kiusakseen setäarkadioiden kolumneja, joissa kyseenalaistettaisiin hänen pätevyytensä nimenomaan valehteluun vedoten. Kenties Orpon on pelastanut se, ettei hän ole syyllistynyt vakavampiin rikkeisiin, kuten esimerkiksi ”bilettämiseen”.

 

Kaksoisstandardin ohella Orpon toiminta nostaa esiin toisenkin problematiikan. Tajuaako hän valehtelevansa? Kysymystä voi havainnollistaa parisuhteeseen liittyvällä esimerkillä: Jos olisi aivan pakko valita kahdesta ikävästä vaihtoehdosta, niin kumman ottaisit? Eläisitkö mieluummin sellaisen ihmisen kanssa, joka harkiten valehtelee sinulle vai kenties sellaisen, joka valehtelee itselleen? Veikkaan, että moni valitsisi tietoisen valehtelijan, koska itselleen valehteleva ei usein edes tietäisi valehtelevansa sinulle.

 

Uskooko pääministeri siis puhuvansa totta silloinkin, kun valehtelee eli puhuu tuota kuuluisaa muunneltua totuutta? Jos uskoo, hänen arvionsa politiikkansa yhteiskunnallisista vaikutuksista on – niin – uskon asia.

 

*

 

Orpo ei ole ainoa valheita suoltava poliitikko. Poliitikot ovat myös valehdelleet kautta aikojen. Mitään hyvää ihmisten huijaamisesta ei ole kuitenkaan koskaan seurannut: konflikteja, onnettomuutta ja yhteiskunnallista epävakautta sitäkin enemmän.


Tämän päivän poliitikkojen valehtelu asettuu osaksi sosiaalista todellisuutta, jossa toden ja kuvitellun erottaminen toisistaan on entistä vaikeampaa. Manipulointi, disinformaatio ja totuuden nurinkääntäminen jyräävät alleen entistä enemmän asiallista yhteiskunnallista keskustelua. Samalla niistä on tullut oikeistoradikalismin keskeisiä poliittisen vaikuttamisen keinoja. Trumpismin aallot lyövät Suomeen saakka.


Tässä tilanteessa pääministerin tai kenen tahansa merkittävän vallankäyttäjän suora valehtelu kiihdyttää yhteiskunnallisen todellisuuden simuloitumista, filosofi Jean Baudrillardin (1929–2007) pahuksen ajankohtaista käsitettä käyttääkseni. Kansalaisten on koko ajan yhä vaikeampi tavoittaa politiikasta totuuden hetkeä tai henkeä. Mitä syvemmälle simulaatio yhteiskunnassa etenee, sen vähemmän he ovat myös kiinnostuneita asioiden todellisesta tilasta.




 

Vinjetin taustakuva: Fanni Uusitalo. Wikimedia Commons, CC-BY-4.0 -lisenssi. Kuvaa rajattu vahvasti.


Edit. 7.2.2024, 17:41. Pieniä kielellisiä korjauksia.

6,258 views

Recent Posts

See All
bottom of page