RASISMIA EI KIRJATA PUOLUEOHJELMAAN

Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä on älykäs tutkija. Siksi minun on kovin vaikea nähdä, että hän itsekään uskoo omaan argumentaatioonsa, jolla torppaa väitteen perussuomalaisista rasistisena puolueena.
Kysymys nousi esiin poliittisten toimittajien tentissä perjantaina (13.1.), kun pääministeri Sanna Marin sanoi perussuomalaisten olevan rasistinen puolue.
Jokisipilän mukaan perussuomalaisten rasistisuutta on tarkasteltava puolueen virallisen ohjelman valossa. ”Eipä sieltä perussuomalaisten ohjelmasta löydy sellaista sisältöä, joka olisi rikoslain tai perustuslain vastaista”, hän sanoo Helsingin Sanomien haastattelussa.
Mikäli ajatellaan, että puolueen poliittinen todellisuus näkyy sen ohjelmasta, voimme yhtä hyvin ajatella, että suomalaisten lainkuuliaisuus selviää pykäliä tutkimalla. Jos jokin tässä maassa venyy ja paukkuu, ne ovat puolueiden ohjelmien kymmenen hyvää ja yhdeksän kaunista.
Yksikään suomalainen puolue ei tietenkään voi kirjoittaa ohjelmaansa kohtaa, jossa se esimerkiksi ilmoittaisi turvapaikanhakijoiden olevan vieraslaji, joka on kitkettävä yhteiskunnasta. Kirjaus olisi myös lainvastainen. Tällaista puhetta perussuomalaiset kuitenkin suoltavat ja puolustavat eduskunnassa.
En tiedä onko perussuomalaiset rasistinen puolue. Kysymyksen pohdinta johtaa usein jankkaamiseen ja puolueen kannattajien uhriutumiseen. Heitä on moneen lähtöön eivätkä kaikki tietenkään ole rasisteja, ja rasismia löytyy muistakin puolueista.
Olennainen tosiasia on se, että perussuomalaiset tarjoaa muita puolueita ratkaisevasti vahvemman tuen ja kasvualustan rasismille. Tästä syystä perussuomalaiset on looginen valinta äänestäjälle, joka kannattelee rasistia asenteita – joko tietoisesti tai hölmöyttään. Se on ilmeisin valinta myös ihmiselle, joka haluaa sulkea silmänsä ja olla puuttumatta rasistiseen toimintaan yhteiskunnassa.
Kuva: Kuvakaappaus Ylen uutisista 13.1.2023. Petteri Orpo ja Sanna Marin politiikan toimittajien tentissä.