”Me olemme jo tainneet aiemmin sanoa, että tämä on ihan tämmöinen sattumanvarainen tapaus, joka on todella harvinainen.”
Sisä-Suomen poliisilaitoksen rikosylikomisario Jari Kinnusen kommentti on kantanut pitkälle. Hyvin monissa uutisissa muistetaan mainita, kuinka poikkeuksellinen Valkeakoskella raiskatun ja surmatun tytön kohtalo on. Mitä ilmeisimmin teon harvinaisuus ja kauheus ovat myös nostaneet sen makaaberia uutisarvoa.
Kun korostetaan sattumanvaraisuutta, teko alkaa siirtyä omaan universumiinsa, erilleen konteksteista, sosiaalisesta todellisuudesta ja yhteiskunnasta. Mielenkiinto siirtyy tekijän psyykkiseen tilaan, ”motivaatioon” sekä teon yksityiskohtiin.
Nyt käsillä olevan raiskauksen ja tapon epätavallisuus ei kuitenkaan ole sen yhteiskunnallisesti kaikkein tärkein piirre. Tässäkin tapauksessa merkityksellisintä on julmaan tekoon tiivistyvä arkisuus ja tavanomaisuus. Kun teosta karsii kaikki erityispiirteet – uhrin ikä mukaan lukien – se asettuu osaksi tuttua ja laajaa ilmiötä: naisiin kohdistuvaa, usein sukupuolittunutta väkivaltaa.
Tapaus alkaa resonoida niiden havaintojen kanssa, joiden mukaan Suomi on naisille Euroopan turvattomin maa. Teon taustalle asettuu myös yhteiskunnallinen ja psyykkinen tosiasia: 57 prosenttia suomalaisista naisista on kokenut fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa tahi uhkailua.
Tekoa voitaisiin siis hyvin pitää naisiin suuntautuvana väkivaltana, joka tällä kertaa kohdistui teini-ikäiseen tyttöön ja johti hänen kuolemaansa. Silloin teko ei olisi enää poikkeus. Se olisi poikkeus, joka vahvistaa säännön.
On kiinnostavaa nähdä, mihin suuntaan uutismedia asiaa vie. Menemmekö syvemmälle detaljeihin, tekijän psyykkiseen tilaan, kipeisiin yksityiskohtiin – siis teon erityisyyteen? Vai otetaanko käsittelyyn naisiin kohdistuva väkivalta aitona yhteiskunnallisena ongelmana ja poliittisena kysymyksenä?
Vinjetin taustakuva: Tekijä Le Priyavrat. Lisenssi:Creative Commons Attribution-Share Alike 4.0 International.
Comments