top of page
Search
Janne Seppänen

JOURNALISMI ON ERI ASIA KUIN MEDIA

Updated: Sep 9, 2022


Mediaan kuuluvat muun muassa Ylen pääuutislähetys, kaverin matkapuhelin, Facebook-postaukset, Suomi Love ja somen pääviemäri eli Twitter. Media on hahmoton, vapaasti virtaava teknologioiden, alustojen, sisältöjen ja merkitysten kymi.


Tällaiselta medialta ei voi vaatia uskottavuutta, totuutta tai asiallisuutta. Sen toimintaa rajoittaa vain Suomen laki.


Sen sijaan journalismilta näitä eettisiä hyveitä voi edellyttää. Sen toimintaa ohjaa – tai ainakin pitäisi ohjata – lain lisäksi journalismin etiikka. Esimerkiksi kaikki mainitut arvot on kirjattu monin tavoin Journalistin ohjeisiin.


Vaikka media ja journalismi ovat kaksi eri asiaa, silti monet puhuvat mediasta silloinkin, kun tarkoittavat journalismia. Tällöin puheen fokus katoaa, vaikka kaikki hiljaisesti tietävät, että journalismistahan tässä on kysymys.


No, pitääkö tästäkin tehdä ongelma?


*


Tarkastellaanpa yhtä esimerkkiä monista.


Ex-päätoimittaja Risto Uimonen jakoi muutama viikko sitten Facebook-päivityksen. Siinä hän kirjoittaa median ”megafoniefektistä”, jonka näkee pääministerikohun myötä suuntautuneen mediaa itseensä vastaan. Tässä yhteydessä hän lainaa omaa Median mahti -kirjaansa (2009):


”Se, mitä media jauhaa koko voimallaan, muuttuu vallitsevaksi totuudeksi, oli se sitten totta tai vain sinne päin.”

Korvataanpa sana media sanalla journalismi:

”Se, mitä journalismi jauhaa koko voimallaan, muuttuu vallitsevaksi totuudeksi, oli se sitten totta tai vain sinne päin.”


Jos arvostettu journalisti ja Julkisen sanan neuvoston ex-puheenjohtaja sanoisi julkisesti jälkimmäisen virkkeen, hän esittäisi ikävän syytöksen omaa ammattikuntaansa kohtaan. Itse asiassa hän väittäisi journalismin pettäneen ideaalinsa. Niistä tärkein on faktojen tarkistaminen.


Kun Uimosen postausta ja pitkää sitaattia tarkastelee, hän kuitenkin kirjoittaa nimenomaan journalismista vaikkei mainitse sanaa kertaakaan koko tekstissä. Pari kertaa tekstissä vilahtaa sana uutismedia ja muita journalismiin viittaavia ilmaisuja.


Koska en saanut tolkkua, mihin Uimonen medialla oikeasti viittaa, kysyin häneltä asiaa Messengerissä. Nähtävästi viestini jäi häneltä huomaamatta, koska en saanut vastausta.

Siksi kysymyksen voikin esittää Uimoselle uudestaan, eli mitä hän oikeasti tarkoittaa puhuessaan mediasta. Kirjoittaako hän silloin journalismista? Jos ei, niin mistä sitten?


*


Selvyyden ja reiluuden vuoksi olisi hyvä puhua journalismista silloin kun tarkoitetaan journalismia. Kyse on aika isosta asiasta. Sananvalinnoilla voidaan esimerkiksi vaikuttaa siihen, miten journalismille sälytetään sitä vastuuta mediakohujen rakentamisesta, mikä sille eittämättä kuuluu.


Tottakai journalismin esiin nostamat asiat, näkökulmat ja skuupit pyörivät kaikilla mahdollisilla alustoilla, myös niillä, jotka eivät ole sitoutuneet Journalistin ohjeisiin. Samalla journalismi myös tietoisesti ruokkii ”koko voimallaan” näitä alustoja, koska ne ovat sille taloudellisesti elintärkeitä.


Journalismille kuuluvaa vastuuta ei kuitenkaan voi retorisesti kiertää laimentamalla se epämääräiseksi puheeksi mediasta ja sen vastuusta. Tällainen toiminta heittää ilmaan kysymyksen, puhuvatko journalistit mediasta, jottei tarvitsisi puhua journalismista.



-------


Kuva: Creative Commons Attribution 2.0.


Blogin kieltä on editoitu 8.9.2022 13.24.


836 views

Recent Posts

See All
bottom of page