Julmuuden politiikka on vaarallista

Sakset heiluvat fanaattisesti. Heikoimmilta viedään ja vahvoille annetaan. Etnisiä ryhmittymiä pilkataan avoimesti. Tällainen julmuuden politiikka on vaarallista, koska se raivaa tietä entistäkin julmemmalle politiikalle.

Tunnetussa teoksessaan Tavanomaisia paheita (1984, suom. 2023) filosofi ja aatehistorioitsija Judith Shklar pitää julmuutta summum malumina, politiikan – ja elämän yleensäkin – suurimpana pahana. Hän erottaa toisistaan fyysisen ja moraalisen julmuuden. Ensin mainitussa on kyse heikomman tahallisesta ruumiillisesta satuttamisesta ahdistuksen ja pelon aikaan saamiseksi. Jälkimmäinen viittaa tietoiseen henkiseen nöyryyttämiseen, joka pahimmillaan murentaa kohteensa luottamusta niin itseensä kuin muihin ihmisiin.

Vallanpitäjien heikommassa asemassa oleviin kohdistama julmuus on Shklarin mielestä vaarallista ennen kaikkea siksi, että se nostattaa pelkoa. Pelon ilmapiiri puolestaan opettaa varomaan sanoja, vaikenemaan ja viimein myös hiljaisesti sopeutumaan jopa poliittiseen mielivaltaan. Pelko on siis vapauden vihollinen, koska se kaventaa toimintamahdollisuuksia silloinkin, kun yhteiskunnan takaamat vapaudet ovat vielä pykälinä lakiteksteissä.

Poliittinen julmuus osaa myös naamioida itsensä. Shklar kirjoittaa osuvasti, kuinka tavallinen ”tekosyy kaikkein sanoinkuvaamattomimmille julkisille teoillemme on, että ne ovat välttämättömiä". Kun julma poliittinen päätös kehystetään välttämättömyydeksi, sen moraalinen status muuttuu. Teon julmuus normalisoituu ja asettuu vähitellen hiljaisesti hyväksytyksiä todellisuudeksi. Heikoimpien kivusta ja ahdistuksesta vaietaan, eikä niitä oteta huomioon.

Shklarilaista lähtökohdista voidaan ajatella, että politiikan julmuus on herkkä osoitin demokratian tilasta. Jos poliittinen järjestelmä avoimesti normalisoi heikoimmassa asemassa olevien nöyryyttämisen ja ohittaa heidän kärsimyksensä, demokraattisen ja moniarvoisen yhteiskunnan moraalinen selkäranka on jo heikentynyt huomattavasti. Pelon, vihan ja epäluulon ilmapiiri työntää tieltään luottamuksen ja turvallisuuden tunteiden rippeitäkin.

Silloin on jo otettu iso askel kohti yhteiskuntaa, jossa esimerkiksi empatian hävittäminen yhtenä politiikkaa ohjaavana periaatteena ei ole vain jonkun ministerin provokatiivinen ajatus. Se on todellisuutta, jota hän ei varmaan itsekään halua kohdata.

*

Judith Shklar: Tavanomaisia paheita. Suomentanut Tapani Kilpeläinen. niin & näin 2023.

TILAA BLOGI (ilmainen)

Vinjetin taustakuvan tekijä: Silar. Lisenssi: Creative Commons Attribution-Share Alike 4.0 International.