top of page
Search

KUVA ON TEKO


Seiskalla oli kesäkuussa käytössään paparazzin ottama kuva pääministerin takapuolesta. Varsinaista journalistista arvoa kuvalla ei ollut. Toimituksessa kuitenkin ymmärrettiin sen kiinnostavan ainakin niitä, jotka tykkäävät tirkistellä naisten takapuolia. Lehti julkaisi otoksen.


Asiasta syntyi kohu, ja lopulta joku kanteli kuvan julkaisemisesta Julkisen sanan neuvostolle (JSN).

Tutkittuaan kuvaa (ja koko juttua) JSN päätti elokuun viimeinen päivä, ettei Seiska ole rikkonut hyvää journalistista tapaa. Ratkaisu oli tiukka. Kuusi jäsentä oli langettavan päätöksen kannalla ja seitsemän vastaan. JSN:n mukaan kuva ja juttu kyllä ”esineellistävät” naista, mutta ihmisarvoa siinä ei loukata.


*


JSN tarkasteli kuvaa kuvana Journalistin ohjeiden ja journalismin käytäntöjen asettamissa raameissa. Kuvaa voi kuitenkin tarkastella myös tekona. Silloin saamme näkyville seuraavan asetelman:


Kuvaaja tunkeutuu kamerallaan ja lupaa kysymättä naisen yksityiselle alueelle, hänen ruumiinsa reviirille. Koska nainen ei ole tietoinen tunkeutumisesta, hänen oma toimijuutensa amputoituu ja hänestä tulee puhdas toiminnan kohde. Samalla kuvaaja kohtelee naista seksuaalisena esineenä. Tästä esineestä otetun valokuvan taloudellisen arvon kuvaaja yhdessä mediansa kanssa rahastaa huomiotalouden markkinoilla.


Seiskan julkaisema valokuva ei siis ole vain kuva pääministerin ruumiinosasta. Se on dokumentti kuvaajan teosta sekä journalismin kentän normaaleista toimintatavoista. JSN:n vapauttava päätös viestii, että teko on hyväksyttävä.


Tajuan hyvin, miksi monet naiset, joiden kanssa asiasta olen keskustelut, kokevat Seiskan teon loukkaavan paitsi pääministeriä, myös heitä itseään. Teko virittää esiin juuri niitä voimattomuuden, pelon ja vihan tunteita, joita brutaali tunkeutuminen henkilökohtaiseen tilaan aiheuttaa.


Sitä tavataan kutsua visuaaliseksi väkivallaksi ja seksuaaliseksi häirinnäksi.



*


Kuulen jo parahduksen, jota seuraa vaikkapa jokin seuraavista virkkeistä:


1. Pääministeri on itsekin esiintynyt julkisuudessa niukasti pukeutuneena. 2. Ei kuvia voi tuottaa vain pääministerin ehdoilla. 3. Julkisuuden henkilönä pääministerin on totuttava siihen, että häntä kuvataan. 4. Kuva on otettu julkisella paikalla, ei yksityisessä tilassa. Ja viimeisenä suosikkini: 5. Taas syytetään mediaa!


Mikään näistä ei kosketa teon edellä kuvattua ydinproblematiikkaa. Kyse ei oikeastaan ole edes pääministeristä tai juuri häntä esittävästä valokuvasta. Kyse on siitä, miten teko tekona asettaa vaakalaudalle naisten oikeuden ”ruumiilliseen ja henkiseen koskemattomuuteen”, kuten asia EU:n perusoikeuskirjassa muotoillaan.






-------

Blogin kieltä editoitu 14.9. Klo. 16:42.

Vinjetin taustakuvan henkilö ei liity mitenkään blogin tekstin toimijoihin.

Kuva: Wikimedia Commons. Tekijä: Stromcarlson. CC.

302 views0 comments

Recent Posts

See All
bottom of page