Puhe kansallisesta turvallisuudesta on lisääntynyt dramaattisesti varsinkin Venäjän hybridioperaation vanavedessä. Asiasta on syytäkin keskustella, mutta entäpä jos kyse ei aina olekaan kansalaisten turvallisuudesta? Mitä ilmeisimmin poliittiset toimijat puhuvat turvallisuudesta myös omia päämääriään edistääkseen.
Kansalliseen turvallisuutteen vedoten jotkut radikaalin oikeiston edustajat ovat esimerkiksi vihjanneet oikeuskanslerin erottamista tehtävästään. Tälle tielle lähteminen alkaisi murentaa oikeusvaltiota. Oikeusvaltioperiaate takaa sen, että myös maan hallitus tekee kansalaisia koskevia päätöksiä lakeja noudattaen. Oikeusvaltio on itse asiassa yksi keskeinen turvallisen yhteiskunnan tukipilari, koska se suojelee kansalaisia poliittiselta mielivallalta. Kansalliseen turvallisuuteen vedoten voidaan siis näköjään väläyttää myös ratkaisuja, jotka voivat heikentää ihmisten turvallisuutta.
Puhe t urvallisuudesta on vahva poliittinen ase ja myös vallankäytön muoto, koska turvallisuus on yksi perustarpeista ja hyvän elämän edellytys. Kun turvallisuuspuhetta käytetään manipulatiivisesti, ihmisiä pyritään puhuttelemaan aktivoimalla heidän pelkojaan ja tarjoamalla nopea ratkaisu takaisin turvalliseen tilaan. Peloissaan oleva ihminen on erityisen haavoittuva ja vastaanottavainen propagandalle ja disinformaatiolle. Pelon avulla ihmisiä voi myös taivutella hyväksymään muiden ihmisten perusoikeuksia rajoittavia ratkaisuja.
Uhkakuvia maalailemalla ja turvallisuuspuhetta suoltamalla maan hallitus voi myös yrittää betonoida omaa vallankäyttöään. Tätä pyrkimystä edesauttaa se, että hallituksella on käytössään salaista tiedustelutietoa. Uutismedialla ei ole tällöin mahdollisuutta tuoda julkisesti arvioivaksi sitä, kuinka vakavasta uhasta loppujen lopuksi on kysymys. Kansalaiset joutuvat sokeasti luottamaan hallitukseen.
Puhe kansallisesta turvallisuudesta asettaa journalismille siis poikkeuksellisen kovia haasteita. Venäjän uhka on todellinen ja kansallinen turvallisuus on relevantti asia. Niihin pitää tarttua. Ollakseen vallan vahtikoira journalismin pitäisi kuitenkin kyetä raportoimaan myös se, milloin poliitikot ajavat turvallisuuspuheella omia päämääriään, jotka eivät kenties palvele millään tavoin kansalaisten turvallisuutta.
Peruskysymys kuuluu: Mitä kaikkea puheella kansallisesta turvallisuudessa halutaan oikeuttaa ja saada aikaan?
Turvallisuuspuheesta on saatavilla kaksi tuoretta tutkimusta: Kari Bruunin Turvallisuus, turvallisuuspuhe ja hallinta. Sosiologinen tutkimus turvallisuudesta hallinnan työkaluna (2021) ja kuluvan vuoden marraskuussa väitelleen Kimmo M. Kuukasjärven Tullut jäädäkseen! Kansallisen turvallisuuden tulo osaksi Suomen turvallisuuskäsitysten kenttää vuosina 2001–2022.
Blogini tulkinnat ovat omiani, eivät tutkimusten tekijöiden.
Edit 10.12.2023, 11:56. Viimeistä kappaletta muokattu toistoa poistamalla.
Comments