Ulkopoliittisen instituutin johtajan Mika Aaltolan pyrkiminen presidentiksi ei ollut varsinainen yllätys. Monet asiat, muun muassa pitkään jatkunut poliitikkomainen esiintymisen ja gallupsuosio, ennakoivat ratkaisua.
Ennen Venäjän hyökkäystä hänen medianäkyvyytensä oli melko vaatimaton, mutta sota muutti kaiken. Aaltolalle avautui julkisuustila, johon hän sopi erinomaisen hyvin. Nopea nousu Venäjän hyökkäyksen ykköskommentaattoriksi kertoo siitä, kuinka hän kykenee sanallistamaan pelottavia asioita rauhallisesti ja ymmärrettävästi.
Aaltolan elekielestä ja tavasta ilmaista asiat voi lukea helposti sen, että hän nauttii julkisuudesta. Hän kertoo auliisti henkilökohtaisesta elämästään, niin sairastamastaan aivokasvaimesta kuin tuoreesta isyydestään. Geopolitiikan asiantuntijan lapsen nimi istuu henkilöbrändin kokonaisuuteen: Geo. Ullanlinnan kotinsa ovet hän on avannut aikakauslehdille.
Tuore isyys arvaamattomassa maailmassa tekee osaltaan Aaltolasta hyvin samastuttavan. Jokaisen huolestuneen pienen lapsen vanhemman on helppo eläytyä häneen, etenkin kun Aaltola puhuu paljon tunteistaan. Henkeä uhanneen sairauden johdosta Aaltolalle rakentuu selviytyjän imago. Huomiotalouden oloissa nopea nousu julkisuuteen tuo mukanaan myös sen, että hänen voidaan projisoida menestymisen fantasioita. Tätä auttaa Aaltolan fotogeenisyys, joka vie hänet aikakauslehtien kansipaikoille ja blogien enemmän tai vähemmän onnistuneisiin otsikoihin: Ullanlinnan Kennedy.
*
Aaltolalle hyvin suotuisa julkisuustila muuttuu nyt kuitenkin kertaheitolla kolmella toisiinsa liittyvällä tavalla.
Ensinnäkin, muut ehdokkaat haastavat Aaltolan asiantuntemuksen ja käyttävät hyväkseen hänen poliittista kokemattomuuttaan. Aaltola ei ole tottunut siihen, että joku ylipäätään kyseenalaistaa hänen näkemyksensä suorassa televisiolähetyksessä. Hän joutuu myös kohtaamaan sosiaalisen median politiikkapelin kyynisimmät muodot trollaamisesta väärien tietojen levittämiseen. Tähän asti hän on saanut olla melkoisen rauhassa.
Toiseksi, Aaltolan nopeisiin ja osin populistisiin poliittisiin tulkintoihin kriittisesti suhtautuvat tutkijat aktivoituvat ja saavat julkisuutta aiempaa enemmän. Siirtyessään avoimesti tutkijan asemasta politiikan kentälle, kollegiaaliset pidäkkeet hänen näkemystensä julkiseksi arvostelemiseksi löystyvät. Kritiikki nousee pintaan.
Kolmanneksi, jos journalismi hoitaa tehtävänsä kunnolla, se alkaa käsitellä häntä poliitikkona poliitikkojen joukossa. Presidenttiehdokas joutuu vastaamaan myös ikäviin kysymyksiin monista eri aiheista. Hänen arvonsa läpivalaistaan. Faktat tarkistetaan. Tiivistäen: asiantuntemusta ei enää kuunnella vaan se testataan.
Koska presidenttiehdokas on ehkä taipuvainen – anteeksi vain – lievään minäkeskeisyyteen, hänen egonsa joutuu lujille edellä kuvatussa mediatilassa. Se on pelkästään hyvä asia ja tuo varmasti esiin seikkoja, jotka auttavat äänestäjiä laajentamaan ja punnitsemaan käsityksiään Mika Aaltolasta.
Kuva: Kuvakaappaus Ylen lähetyksestä, jossa Mika Aaltola ilmoittaa ehdokkuudestaan 3.8.2023.
Edit: 4.8.2023, 11:41. Lisätty sana "melko" adjektiivin "vaatimaton" eteen.
Edit: 6.8.2023, 09:22. Korvattu sana "narsismiin" sanalla "minäkeskeisyyteen".
Commenti