Kun konkaritoimittaja Matti Kuuselan jutuista paljastui todeksi luultuja mutta sepitettyjä yksityiskohtia, seurasi melkoinen debatti, joka ei ole vieläkään laantunut. Keskustelun voimakkuutta ja laajuutta selittää muun muassa se, että Kuusela loukkasi jutuillaan journalismin perusetiikkaa: lukijan on voitava erottaa fiktio ja fakta toisistaan.
Reaktion ärhäkkyyteen vaikuttaa kuitenkin myös laajempi yhteiskunnallinen tilanne. Totuuden jälkeinen aika, huomiotalouden logiikka ja poliittiset pyrkimykset murentaa uutismedian uskottavuutta asettavat journalismille kovia haasteita. Mitä ilmeisimmin kysymys faktojen pitävyydestä on journalismin ammattilaisten keskuudessa myös räjähdysherkkä. Vahvat asenteet ja puolustusreaktiot nousevat helposti pintaan.
*
Totuuden jälkeinen aika on kiistelty käsite, mutta sopii hyvin kuvaaman käsillä olevaa tilannetta. Professori Antti Hautamäen ytimekästä määritelmää siteeraten ilmaisulla tarkoitetaan ”vetoamista tunteisiin ja mielipiteisiin faktojen asemasta”. Kun tällainen ilmapiiri leviää yhteiskunnassa, koko kysymys journalismin faktapohjaisuudesta menettää merkitystään. Ihmiset eivät välttämättä edes halua tietää, miten asiat ovat, vaan etsivät mediasisältöjä, jotka vahvistavat heidän tunteitaan ja asenteitaan.
Totuuden rapautumiseen kytkeytyy huomiotalouden vahvistuminen. Journalismi joutuu entistä enemmän kilpailemaan rajatusta resurssista, eli yleisöjen huomiosta. Huomiotalous toimii populistisesti, vetoaa tunteisiin ja pomppii silmänräpäyksessä reaktiosta toiseen. Se suosii nopeita vaikutelmia faktoihin nojautuvan perehtymisen sijaan.
Näiden tendenssien ohella radikaali oikeisto on viime vuosien aikana systemaattisesti pyrkinyt murentamaan vahvojen uutismedioiden uskottavuutta. Journalisteja painostetaan sosiaalisessa mediassa ja samalla levitetään ”vaihtoehtoisia totuuksia” tai muuta disinformaatiota. Näin toimitaan jopa politiikan korkeimmalla tasolla.
Tällainen toimintaympäristö on faktoja kunnioittavalle journalismille hankala, ja se joutuukin toimimaan paradoksaalisessa tilassa. Samalla kun journalistit pyrkivät tuottamaan tosiasioihin perustuvan kuvan maailmasta, he joutuvat sopeutumaan tilanteeseen, jossa faktat myyvät huonommin kuin nopeat tunnereaktiot. Pärjätäkseen huomiotalouden raadollisilla markkinoilla journalismi turvautuu totuutta venyttäviin klikkiotsikkoihin ja triviaaleihin sisältöihin. Samalla journalismin on varottava poliittisia manöövereitä, joilla sen uskottavuutta luotettavan tiedon välittäjänä murennetaan vahvemmin kuin kenties koskaan aiemmin sodanjälkeisessä Suomessa.
*
Kaikkia kuvattuja tendenssejä vastaan vastuullisella journalismilla on vain yksi ainoa lääke: entistä tarkempi, monipuolisempi ja faktoihin perustuva journalistinen työ. Mitään muuta keinoa ei ole. Helsingin Sanomien kippari Erja Yläjärvi muotoili asian keskellä viime kesän rasismikeskustelua: ”Vaikka meteli olisi kova, voimme yhä pyrkiä tekemään työmme aiempaa paremmin ja monipuolisemmin, vastata tilaajien kritiikkiin niin avoimesti kuin mahdollista ja miettiä, olemmeko niin laadukkaita ja moniäänisiä kuin omat lukijamme haluavat. Tämä on vaikeampaa kuin ennen mutta tehtävissä.”
Kaikkea tätä vasten on helppo ymmärtää Kuuselan sepitettyjen juttujen nostattaman reaktion voimakkuus. Sankaritoimittajan myytti ja samalla elämäntyö purkautuu nyt julmasti ja säälimättömästi, koska monet uutismedian ammattilaiset eivät kaipaa enää yhtään uutta journalismin uskottavuutta murentavaa haastetta. Kaikkein vähiten sellaista kaivataan journalistien omista riveistä.
Vinjetin kuva tehty tekoälyllä.
Edit 29.3.2024, 06:16. Pieniä kielellisiä korjauksia.